Seitankebabia lohkoperunoilla

Kebab kuuluu suomalaisten roskaruokasuosikkeihin – eikä suotta. Parhaimmillaan ohuet, mehukkaat lastut maistuvien kastikkeiden, rapean salaatin ja peruna- tai riisilisukkeen kera ovat varsin kelvollista mättöä. Ensimmäistäkään eläintä ei kuitenkaan tämän herkun himossa tarvitse varrastaa, sillä erittäin maistuvan version saa loihdittua kotikeittiössä myös seitanista eli vehnäproteiinista. Tämä ohje on yksinkertaisuudessaan nerokas. Kebabia kannattaa valmistaa samalla kertaa useampi pötkö ja pakastaa valmiiksi siivutettuna tulevia herkuttelupäiviä varten. Yhdestä kepsupötköstä riittää apetta neljälle nälkäiselle.

Seitankebabia, lohkoperunoita, tomaatti- ja jugurttikastiketta.

Seitankebabia, lohkoperunoita, tomaatti- ja jugurttikastiketta.

Seitankebab (neljälle)
4dl gluteenijauhoa
2 rkl korppujauhoja
1 tl mustapippuria
2 rkl savupaprikajauhetta
1 rkl valkosipulijauhetta
2-2,5dl vettä
3rkl öljyä
2rkl soijakastiketta

1. Laita uuni lämpiämään 170 asteeseen.
2. Sekoita kuivat ainekset keskenään.
3. Sekoita nesteet keskenään.
4. Lisää nesteet kuiviin aineisiin ja vaivaa taikinaa kunnolla. Lisää viimeinen ½ desiä vettä vain, jos vaivattu taikina tuntuu kuivalta.
5. Muovaa taikinasta pötkö ja kääri se folioon. Vahva folio toimii hyvin. Älä kuitenkaan kääri pötköä monella kerroksella, ettei se jää raa’aksi.
6. Paista uuniritilällä 1,5 tuntia. Valmis seitan on kimmoisaa, muttei pehmeää. Liian pehmeäksi jäänyttä pötköä voi paistaa vartin pidempään.
7. Leikkaa pötköstä terävällä veitsellä mahdollisimman ohuita siivuja. Siivuttaminen onnistuu parhaiten kun kepsu on jääkaappikylmää.
8. Lorauta kuumalle paistinpannulle reilusti öljyä ja paista kebabsiivut rapeiksi.

Lohkoperunat
1 1/2 kg perunoita
3 rkl öljyä
perunamaustetta tai suosikkiyrttejäsi
suolaa

1. Pese perunat ja leikkaa lohkoiksi.
2. Levitä perunalohkot pellille, lorauta päälle öljy ja lisää mausteet. Kääntele perunoita niin, että öljy ja mausteet leviävät tasaisesti.
3. Paista 200 asteisessa uunissa 30-45 min.

Helppo tomaattinen kastike kebabille
1 pieni sipuli
1 rkl öljyä
1 prk tomaattimurskaa
2 tl jeeraa
1 tl chilihiutaleita
1 tl suolaa
ripaus garam masalaa
ripaus sokeria

1. Silppua sipuli ja kuulota silppua hetki öljyssä.
2. Lisää tomaattimurska ja mausteet. Kiehauta kastike ja anna sen keittyä kasaan n. 15 min. Tarkista maku ja lisää mausteita tarpeen mukaan.
3. Soseuta kastike sauvasekoittimella ja anna sen jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.

Viilentävän jugurttikastikkeen saat sekoittamalla soijajugurttiin murskattua valkosipulia, hieman tuoretta korianteria ja mustapippuria. Voit myös maustaa jugurtin esimerkiksi curryjauheella.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s