Kaalipoppareita kevyempään naposteluun

Kaali on ihanaa. Oli kyseessä sitten valko-, kukka-, parsa-, kerä-, puna-, ruusu-, kyssä- tai kurttukaali, tämä maanmainio vihannes ansaitsee suitsutusta ja paikan lautasellasi! Erilaiset kaalit taipuvat monentyyppiseen ruoanlaittoon, ovat erittäin terveellisiä ja sesonkiaikaan hyvin huokeita. Valitettavan moni on saanut kaalitrauman liisteriksi keitetyistä, mössöisen muhjuisista ja mauttomista kaaliparoista. Kaalin kaltoinkohtelu on lopetettava!

Kaalitrauman hoitamisen voi aloittaa tällä helpolla ja herkullisella naposteluohjeella. Kukkakaalista ja parsakaalista syntyy pienellä vaivalla kerrassaan herkullista rapsakkaa ja mausteista ”popcornia”. Kaalipopparit sopivat sellaisenaan leffaevääksi, mutta ne toimivat hyvin myös lisukkeena. Mausteet voi valita oman mielen mukaan ja öljyä vaihtamalla saa myös muokattua makua.

kaalit

Kukkakaalipopcorn
1 iso kukkakaali (700g)
2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
4 rkl oluthiivahiutaleita
1/2 rkl valkosipulijauhetta
1/2  tl cayennepippuria
(meri)suolaa

Parsakaalipopcorn
1 iso parsakaali (700g)
1 rkl rypsiöljyä
1 rkl seesamiöljyä
1/2 rkl valkosipulijauhetta
(meri)suolaa
mustapippuria

1. Pilko kaalit sopivan kokoisiksi kukinnoiksi.

2. Mausta kukinnot kulhossa haluamillasi mausteilla ja lorauksella valitsemaasi öljyä. Oluthiivahiutaleista tulee poppareihin pehmeän pähkinäinen ja aavistuksen juustoinen maku.

3. Levitä popparit tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paahda poppareita 220-asteisessa uunissa kunnes pinta on sieltä täältä ruskeilla pilkuilla ja kaali on pehmennyt. Kypsennysaika on n.25 minuttia. Kukkakaali vaatii vihreää kaveriaan enemmän aikaa. Erityisesti parsakaalin kanssa kannattaa olla tarkkana, etteivät popparit pääse kärvähtämään. Popparit voi aluksi peittää foliolla ja vartin kypsyttelyn jälkeen antaa paahtua jos tuntuu siltä, että ne muuten ruskistuvat liikaa.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s