Pitsapäivä, paras päivä

Lauantaina 28.6. vietettiin Vegan Pizza Dayta. Päivän pointti on yksinkertainen: tehdään, ostetaan, nautitaan ja jaetaan vegaanista pitsaa. Monelle juusto on pitsan oleellisin osa, mutta me väitämme, että herkullisin känkky syntyy ilman! Juuston suurkulutus ei sovi ympäristöstä välittävän tapoihin ja maito on välttämätön osa ravitsemusta vain vasikalle. Juustottomassa pitsassa täytteiden makuvivahteet pääsevät oikeuksiinsa ja tärkein korostuu: rapsakka pohja ja maukas tomaattisoosi. Juuri pohjaan ja tomaattisoosiin kannattaa kotikokin satsata. Rahaa tai erityistaitoja se ei vaadi, mutta aikaa puuhaan saa kyllä kulumaan. Kuohkean taikinan salaisuus on pitkä kohotusaika viileässä ja tomaattikastike nousee uusiin sfääreihin pitkän haudutusajan ansiosta. Vähemmälläkin saa toki kelpopitsaa, mutta vaivannäkö palkitsee. Taikinaa kannattaa vaivata saman tien isompi satsi pakkaseen odottamaan seuraavaa pitsapäivää. Samoin tomaattisoosia kannattaa keitellä kerralla enemmän.

Pitsapohja (pellillinen)

2dl vettä
10 g tuorehiivaa
350 g durumvehnäjauhoa
1 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä

1. Sekoita hiiva kylmään veteen. Lisää suola.
2. Vaivaa joukkoon vehnäjauhoja, kunnes taikina irtoaa kulhosta
3. Lisää öljy ja vaivaa huolella
4. Kohota peitettynä jääkaapissa yön yli.
5. Vaivaa isot kuplat pois. Kaulitse ohueksi.

Muutamalla leivontakerralla pitsataikinaan syntyy jo hyvä näppituntuma. Sitten voikin viskata reseptin roskiin ja luottaa omiin käpäliinsä.

Tomaattikastike
500g tomaattimurskaa (tai paseerattua tomaattia)
2 rkl hyvää oliiviöljyä
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 rkl balsamicoa
ripaus sokeria
(meri)suolaa ja mustapippuria
basilikaa ja oreganoa tai muita yrttejä makusi mukaan

1. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuumenna oliiviöljy kattilassa.
2. Paista sipulit öljyssä pehmeiksi ja läpikuultaviksi. Lisää tomaattimurska.Huuhtaise tomaattimurskapurkki vedellä ja lorauta puoli purkillista vettä soosiin.
3. Mausta balsamicolla, yrteillä, suolalla ja pippurilla. Tomaattien happamuutta voi halutessaan taittaa ripauksella sokeria.
4. Anna kastikkeen porista miedolla lämmöllä VÄ-HIN-TÄÄN tunnin verran. Käy välillä sekoittelemassa soosia ja tarkistamassa maku. Maku kehittyy keittelyn aikana nesteiden haihtuessa. Mausteita kannattaa lisäillä pikku hiljaa.
5. Kun olet tyytyväinen kastikkeen makuun ja koostumukseen, surauta soosi tasaiseksi sauvasekoittimella.

 

Kun pohja ja kastike ovat kunnossa, ei pitsa välttämättä kummoista täytekavalkadia päälleen vaadi. Täytteistä riippuen pitsa voi olla hyvin edullinen ja simppeli arkiherkku tai juhlapäivän luksusmättöä. Vegan Pizza Dayn kunniaksi testasimme lätyissä kolmea täytevaihtoehtoa: vegepekoni-herkkusieni-paprika, seitanjauheliha-pinaatti-punasipuli-aurinkokuivattu tomaatti ja pestotofu-tomaatti-oliivi-basilika. Juuston sijasta pitsojen päälle räiskittiin kaurakermasta ja oluthiivahiutaleista sekoitettua soosia, joka tuo pitsaan mehevän ja pehmeän pähkinäisen lisävivahteen. Vegepekonin, karamellisoidun sipulin ja kaurakermasoosin ohjeet löydätkin jo blogista. Tarkkoja määriä täyteohjeissa ei ole. Kukin kokikokki arvioikoon itse, kuinka paljon mitäkin täytettä pitsaansa haluaa. Pitsa paistuu 250-asteisen uunin keskitasolla 10-15 minuutissa. Pelti kannattaa kuumentaa uunissa etukäteen ja liu’uttaa leivinpaperille koottu pitsa kuumalle pellille juuri ennen uuniin panemista. Vielä rapeamman pohjan saat uunikivellä. Jos pohja uhkaa jäädä raa’aksi tai pinta kärvähtää, voi pitsan siirtää alemmalle tasolle.

pekonipizza

Täyte 1: vegepekoni-herkkusieni-paprika

1. Kuutioi paprika ja siivuta herkkusienet. Paista paprikakuutioita hetken aikaa lorauksessa oliiviöljyä. Tee sama herkkusienille. Älä paistaa paprikaa ja sieniä veltoiksi ja hengettömiksi, tarkoitus on vain hieman pehmentää.

2. Pyöräytä soijahiutaleet marinadissa ja paista öljyssä rapsakaksi.

3. Lado vegepekoni tomaattisoosin päälle, sitten paprika ja herkkusienet. Kruunaa komeus halutessasi kermasörsselillä.

seitanpizza

Täyte 2: Seitanjauheliha-pinaatti-karamellisoitu punasipuli-aurinkokuivattu tomaatti

1. Valmista seitanjeuheliha surauttamalla valmis seitan monitoimikoneella karkeaksi rouheeksi. Jos sinulla ei ole pakkasessa seitania valmiina ja sen valmistus tuntuu työläältä, voit hyvin korvata seitanin soijarouheella. Silloin riittää rouheen turvottaminen muutaman minuutin ajan.

2. Kuumenna pannussa oliiviöljyä ja paista seitanjauhelihaa hetken aikaa. Voit maustaa seitania esim. grillimausteseoksella. Lisää pannuun pussillinen pakastapinaattia ja jatka paistamista kunnes pinaatti on sulanut ja levinnyt tasaisesti seitanin joukkoon.

3. Siivuta iso punasipuli ja paista siivuja öljyssä pannussa kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Ripottele sekaan pari teelusikallista sokeria. Lisää ruokalusikallinen soijakastiketta ja jatka paistelua, kunnes sipuli on kauttaaltaan karamellisoitunut.

4. Pilko aurinkokuivatut tomaatit haluamasi kokoisiksi palasiksi. Laita ak-tomaatit alimmaiseksi, jotta muut täytteet suojaavat niitä kärvähtämiseltä. Käytä kuorrutetta, jos mielit.

tofupizza

Täyte 3: Pestotofu-tomaatti-oliivi-basilika

1. Pilko paketillinen tofua (tomaatti-basilika tai yrttimarinoitu) kuutoiksi. Pyöräytä kuutiot parissa ruokalusikallisessa vegaanista pestoa (esim Urtekramin punainen ja vihreä pesto ovat vegaanisia).

2. Siivuta pari tomaattia ja puolita kourallinen oliiveja. Lado täytteet (ja kuorrute) pitsan päälle.

3. Huuhdo n.15 basilikanlehteä. Lisää basilikanlehdet pitsaan vasta hetki ennen paistoajan päättymistä tai lado ne juuri uunista tulleen pitsan päälle.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s