Ruokaisia salaatteja arkeen tai juhlaan

Täyttävä salaatti on hyvä arkiruoka, joka kulkee kätevästi mukana eväsrasiassakin. Se on myös oivallista tarjottavaa erilaisissa kemuissa: juhlaväki saa kupunsa täyteen ilman suuria esivalmisteluja ja ylenmääräistä rahankäyttöä. Tampereen Vasemmistonuoret vuosikokousti pari viikkoa sitten ja kokousväelle tarjottiin kahta erilaista ruokaisaa salaattia. Perunasalaatin samettisuudesta ei tarvitse tinkiä vaikka kananmunia välttäisikin, sillä soijajugurtti sopii hyvin majoneesin korvikkeeksi. Tosin majoneesia saa munattomanakin – ja edullisesti. Esimerkiksi X-tran majoneesi, joka lienee lajinsa halvimpia on vegaanista. Perunasalaatin lisäksi tarjolla oli monelle hieman uudempi tuttavuus, quinoasalaatti. Quinoa on Etelä-Amerikasta kotoisin oleva ravinteikas siemen, jota voi käyttää pastan tai couscousin sijaan esimerkiksi lisukkeena ja salaateissa. Quinoa on helppokäyttöistä ja maukasta ja päihittää ravintoarvoillaan kevyesti kilpailevat viljat.

Salaattiohjeiden määrät ovat viitteellisiä ja ohjenuorana kokkailussa kannattaakin käyttää reseptin lisäksi omia makumieltymyksiään. Tuplaa maustekurkut tai heivaa oliivit – it’s all good. Salaatin kanssa maistuu tuore leipä, jonka päälle voi sipaista vaikkapa hummusta tai linssilevitettä.

pernasalami

Perunasalaatti

1 kg perunoita (kiinteitä!)
1 rkl omenaviinietikkaa
1-2 rkl öljyä
1/2 l  soijajugurttia (osan voi korvata vegaanisella majoneesilla)
1 punasipuli
3 maustekurkkua
1 tl suolaa (tai 1 rkl soijakastiketta)
kapriksia
tuoretta ruohosipulia
mustapippuria
oreganoa

1. Sekoita omenaviinietikka, suola (tai soijakastike) ja öljy jugurttiin ja anna tekeytyä sen aikaa, kun valmistelet muut ainekset.
2. Keitä perunat ja anna jäähtyä ennen pilkkomista kuutioiksi.
3. Pilko sipuli ja maustekurkut.
4. Kaada perunat, sipuli, maustekurkut, haluamasi määrä kapriksia sekä tilkka öljyä kulhoon ja sekoita.
5. Lisää kulhoon jugurtti ja mausteet ja sekoita. Silppua ruohosipulia koristeeksi päälle.
6. Anna salaatin ”vetäytyä” hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

qinosalad

Quinoasalaatti

2 dl quinoaa
1/2 kasvisliemikuutio
n. 10 aurinkokuivattua tomaatti
n. 10 vihreää oliivia
1 tlk papuja (esim. kidneypapuja, kikherneitä tai papusekoitusta)
Rucolaa, vuonankaalia ja punamangoldia (tai mitä tahansa suosikkisalaattejasi)
1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl balsamicoa
1/2 tl sambal oelekia
1 valkosipulinkynsi
ripaus suolaa, mustapippuria ja sokeria

1. Keitä quinoa pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi kasvisliemellä maustetussa vedessä. Anna jäähtyä.
2. Pilko aurinkokuivatut tomaatit hieman pienemmiksi. Puolita oliivit.
3. Huuhtele salaatti ja kuivaa salaattilingolla tai käärimällä puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen ja heilauttamalla muutaman kerran rivakasti ympäri.
4. Huuhtele pavut.
5. Valmista kastike: sekoitta öljy, balsamico, sambal oelek ja murskattu valkosipuli. Lisää mausteet ja tarkista maku.
6. Sekoita kaikki salaatin ainekset kulhossa ja anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua.

Jätä kommentti